ÄLÄ OLE VÄÄRÄ TODISTAJA

ÄLÄ OLE VÄÄRÄ TODISTAJA.
 
Kahdeksas käsky sanoo: ”Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi”. Oletko sinä sanonut tai lausunut väärän todistuksen jostakin toisesta ihmisestä, lähimmäisestäsi? Tai onko sinusta lausuttu väärä todistus, perätön puhe tai paikkaansa pitämätön juoru? Itse olen joutunut tällaisen kohteeksi, joskus niin, että se on lopulta tullut itsenikin tietoon, joskus ehkä tietämättäni. Koin hengellisen heräämisen ja tulin uskoon v.1976. Seuraavana vuonna menin avioliittoon ja sitä seuraavana vuonna tulin sukupolven vaihdoksen kautta kotitilani isännäksi. Hieman aiemmin vaimoni vanhin veli oli luopunut maanviljelyksestä, terveydellisistä syistä. Niinpä hän halusi myydä minulle traktorin työkoneineen. Kysyimme traktoriliikkeestä hinta-arvion sen ikäisestä Valmetista ja saimme käyvän hinnan, työkoneet hän myi selvällä alennuksella. Koska minulla ei ollut rahaa, lähinnä vain velkaa tuossa vaiheessa, niin sovimme että suoritan maksun vähitellen. Velan pantiksi annoin hänelle 29.000 markan vekselin, jota hän ei kuitenkaan myynyt pankille vaan se toimi vain panttina. Seuraavina vuosina hankin lisätuloja metsästä muun muassa hankintahakkuilla, jotta sain velan maksettua. Joku kyläläinen oli laittanut liikkeelle jutun jonka mukaan helluntailaiset olisivat ostaneet minulle traktorin. Lopulta juttu kiertyi myös minun korviini, samoin tieto jutun alulle panijasta. Ensimmäinen ajatukseni oli, että käyn kiskaisemassa jutun keksijältä nenän niskan puolelle. Luulenpa että se olisi onnistunutkin, olinhan harrastanut nyrkkeilyä mm. armeija aikoinani. Uskovaisena miehenä kuitenkin luovuin tuosta ajatuksesta.
1980 luvun alussa rakennettiin Kiuruvedelle helluntaiseurakunnan kirkkorakennusta, temppeliä. Itsekin olin jonkun verran mukana talkoissa. Syksyllä 1981 saatiin perustukset kellarikerroksen kattoholveineen valettua ja rakentaminen jäi talveksi tauolle. Samana talvena Feija Grönfors matkusti saarnamatkalle Amerikkaan. Kirkonkylällä oli lähtenyt liikkeelle juoru jonka mukaan Porttilan Feija olisi varastanut helluntailaisten kirkon rakennusrahat ja matkustanut Amerikkaan. Isäni oli ollut kuulemassa, kun ukot olivat tätä juttua kertoneet kiuru-baarissa täytenä totena. Tällöin isäni oli sanonut: ”Saatte uskoa että sillä porukalla (helluntailaisilla) ei ole milloinkaan yhdellä kertaa niin paljon rahaa että sitä kukaan kehtaisi varastaa”.  Feija palasi onnistuneelta saarnamatkalta Amerikan suomalaisten parista, eikä hän sinne vienyt, eikä sieltä tuonut kirkon rakennus rahoja. Hän nauttii edelleen suurta luottamusta ja arvostusta omassa seurakunnassaan samoin kuin koko helluntaiherätyksen ja romaaniheimon parissa.
Yksi väärien huhujen ja suoranaisten valheiden kohde on uskovien upotuskaste, kun kysymys on yksinkertaisesti ja pelkistettynä vain kirjaimellisesta Jeesuksen seuraamisesta. Hänhän meni itse Johanneksen kastettavaksi, Jordanille ”koska siellä oli paljon vettä”.  Ja kaste ei todellakaan ole ”lihan saastan poistamista vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta”. Hyvän omantunnon saa Jumalan sanan noudattamisesta. Uskovina kastettujen vanhempien sylilapsia siunataan kättenpäälle panemisen kautta nimenanto tilaisuudessa, ilman että lapsen päätä valeltaisiin vedellä. Heitä ei siis ”estetä tulemasta Jeesuksen luokse”, kuten väitetään. Kun uskoon tullut henkilö haluaa mennä kasteelle, on ymmärrettävä että se on Jumalan vaikutusta. Jumala vaikuttaa ”tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi”(Fil.2:13). Eli kysymyksessä ei ole myöskään ”ihmistekoisuus”.  Entä sitten ”uudelleen kastaminen”? Minutkin on kastettu sylivauvana ja myöhemmin, uskoon tultuani upotuskasteella. Ymmärrämme ja hyväksymme sen, että ihminen ei ole itse vastuussa siitä mitä hänelle on tehty, tai mitä hän tekee kun hän on täyttä ymmärrystä vailla, näinhän on sylivauvankin ollessa kyseessä. Vanhempani toimivat hyväuskoisesti ja perinteitä noudattaen kun kastattivat minut vauvana, enkä syytä heitä siitä. Pidän kuitenkin pätevänä sitä kun kastatin itseni Kristukseen, uskoon tultuani. Siinä toteutui tuo sana, ”yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;”(Ef.4:5) Kristukseen uskovia on kuitenkin kaikissa kristillisissä seurakunnissa, kastetavasta riippumatta. Vilpitöntä uskoa meidän tulee kunnioittaa eikä antaa, varsinkaan henkilöön kohdistuvaa, ”väärää todistusta lähimmäisestä.”
Kaarlo Humaloja